Kulunut vuosi 2018 – Det gångna året 2018

Tässä vaiheessa joulukuuta venematkan päässä, saarissa olevien vapaa-ajan kohteiden esittelyt ovat loppuneet.
Kohta taakse jäänyt kausi on ollut selvästi vilkkaampi kuin kausi 2017.
Kohteita on ollut kiitettävästi ja valikoima laaja ja iloksi on todettava että kuluneella kaudella venematkan päässä olevien kohteiden suosio on ollut kasvussa.

Omaa rauhallista paratiisiaan etsivät ovat huomanneet, että venematkan päässä olevissa saarissa saa rahalleen enemmän vastiketta. Saaripaikoissa tontit ovat usein selkeästi suurempia ja naapurit kauempana, joten oma rauha on helpommin saavutettavissa. Venematkan päästä löytyy useimmiten avoimemmat näköalat ja kirkkaimmat vedet.

Toki monen toive edelleenkin on vapaa-ajan kohde mantereella ja autolla perille.
Autotien päässä olevien mökkien käyttö on muuttunut.  Sieltä käydään töissä ja mökit ovat käytössä ympäri vuoden.

Saarikohteet ovat nyt poissa nettisivuiltamme ja markkinointi alkaa viimeistään Helsingin Messuhallissa pidettävien Kevätmessujen yhteydessä 4-7.4.2019. Olemme messuilla omalla osastolla, joten varaa aikaa allakastasi ja tulee tutustumaan meihin ja kohteisiimme.

Autotien päässä olevien saaristokohteiden esittelyt jatkuvat niin kauan kuin lumitilanne sallii.

Asuntopuolella vedämme henkeä vain joulun ja uuden vuoden välipäivät.

Keskustassa erinomaisella paikalla rakenteilla oleva uusi asuntoyhtiö As Oy Paraisten Jalavalehto etenee aikataulussaan. Kolme valoisaa ja nykyaikaista yhdentason kolmiota on vielä vapaana. Tammikuussa esittelemme jo osittain sisustettuja asuntoja, tervetuloa tutustumaan.

Asuntomarkkinat ovat pikkuhiljaa alkaneet vetämään muuttoliikettä myös Paraisille päin.
Meidän asuntokaupoista kuluneen vuoden aikana, iso osa, varsinkin omakotitalojen osalta, on tehty muualta muuttavien kanssa.

Tätä kirjoitettaessa Paraisilla oli kaiken kaikkiaan 147 kappaletta asuntoja myytävänä, joista omakotitaloja 97 kappaletta. Luku on suuri, mutta tarjoaa samalla myös paljon vaihtoehtoja ja eri hintatason asuntoja erilaisiin tarpeisiin.

Kiitämme kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme menestyksekästä uutta vuotta 2019.

 

Nu när vi är så här långt in i december har vi avslutat visningarna av fritidsobjekt ute på holmar, som kräver båtfärd.
Säsongen som till största delen är avverkad har helt klart varit livligare än år 2017.
Vi har haft en tacksam mängd, olika typer av objekt. Till vår stora glädje kan vi nu konstatera att intresset för fritidställen ute på holmar har ökat.

De som letar efter sitt drömställe har observerat att objekten ute på holmar, som kräver egen båt, ofta har större tomter, mera egen ro och grannarna på längre avstånd.
Här finns också oftast öppnare havsutsikt och klarare vatten.
Fortfarande önskar många ett fritidsställe på fastlandet, dit man kommer med bil. Utnyttjandet av fritidsstugor på fastlandet har ökat. Man åker till arbetet från stugan och stugan är i året om bruk.

Objekten ute på holmar är nu borta från nätsidorna och marknadsföringen av dem börjar senast i samband med Vårmässan i Helsingfors mässcentrum 4-7.4.2019. Vi har i år igen en egen avdelning, så reservera redan nu tid i din kalender och kom och säg hej och bekanta dej med våra objekt.

Visningarna av skärgårdsobjekt som nås med bil, fortsätter så länge snöläget tillåter.

På bostadssidan tar vi det lugnt endast i mellandagarna.

Byggandet av det nya bostadsbolaget, Bostads Ab Pargas Almlunden, med ypperligt läge i centrum framskrider enligt planerad tidtabell. Tre ljusa och moderna trerummare i en plan är ännu lediga. I januari är du välkommen att bekanta dig med de delvis inredda bostäderna.

På bostadsmarknaden har vi småningom igen fått igång inflyttning till Pargas. Under det gångna året har en stor del av våra bostadsköp, speciellt när det gäller egnahemshus, förverkligats med kunder från annan ort.

I skrivandets stund finns det i Pargas 147 st bostäder till salu, varav 97 st är egnahemshus Mängden är stor men erbjuder samtidigt bostäder för olika behov och till varierande prisnivå.

Vi tackar alla kunder och samarbetspartner för det gångna året och önskar Er ett gott och framgångsrikt år 2019.

 

 

 

 

Uudisrakennus – Nybygge

Uudisrakennus lähtökuopissa

Olemme vihdoinkin saamassa uusia, yhdentason rivitaloasuntoja Paraisten Jalavatien varteen, keskeiselle paikalle lähellä kauppaa, apteekkia, uimarantaa ja venelaitureita, kaikki kävelyetäisyyden päässä.
Rakennettavaan yhtiöön, Paraisten Jalavalehto Oy:hyn tulee kuusi asuntoa kahteen erilliseen rakennukseen.
Asunnoista neljä on 78,8 m²:n kokoisia kolmioita ja kaksi kappaletta on 54,8 m²:n kaksioita.
Asuntojen edustalle tulee reilunkokoiset terassit länteen, ilta-aurinkoon. Myös sisääntulopuolelle tulee terassi.
Laajasta ikkunapinta-alasta johtuen asunnoista tulee erittäin valoisia. Olohuoneessa on korkea huonekorkeus, joka lisää tilan tuntua.
Asiakkaalla on tässä vaiheessa vielä mahdollisuus esittää omia toivomuksia tilajaon ja sisustuksen suhteen.
Rakentajana toimii kokenut ja vakavarainen Brändö Bygg Ab Ahvenanmaalta. Brändö Bygg Oy on rakentanut rivi- ja pienkerrostaloja Maarianhaminaan ja muualle Ahvenanmaalle.
Rahoittajana toimii Ålandsbanken Abp ja hanke toteutetaan ostajalle turvallisella RS-järjestelmällä.
Olemme monta vuotta tehneet yhteistyötä Brändö Bygg rakennusliikkeen kanssa. Olemme myyneet heidän rakentamia,  ympärivuotiseen asumiseen soveltuvia vapaa-ajan asuntoja Brändössä.
Myös Brändössä käynnistyy nyt uusi kohde ja sen markkinointi alkaa vuodenvaihteen jälkeen.

Nybygge i startgroparna
Äntligen får vi nya radhusbostäder i enplan till Pargas, Husen byggs vid Almvägen, med centralt läge och på gångavstånd till affär, apotek, simstrand och båtbryggor.
Bolaget, Almlunden i Pargas, kommer att bestå av två separata hus med totalt sex bostäder, fyra 78,8 m²:s treor och två 54,8 m²:s tvåor.
Framför bostaden blir det rymliga terrasser mot väster och kvälls-solen. Vid entrén byggs också terrass.
De stora fönstren ger härligt ljusinsläpp och vardagsrummet har hög rumshöjd.
Köparen har i detta skede ännu möjlighet att påverka rumsindelning och inredningsmaterial.
Som byggfirma fungerar erfarna och solida Brändö Bygg Ab som har byggd radhus och små höghus i Mariehamn och på övriga Åland.
Som finansiär fungerar Ålandsbanken Abp och projektet förverkligas med för kunden trygg RS-finansiering.
Vi har i flera år gjort samarbete med byggfirman Brändö Bygg när det på strandtomter på Brändö har byggts fritidshus lämpade för boende året om.
Också i Brändö startar ett nytt byggprojekt där marknadsföringen börjar efter årsskiftet.

100 syytä muuttaa Paraisille – 100 skäl att bo i Pargas

Siitä on jo puolisen vuotta aikaa, kun viimeksi päivitimme blogia. Tämä kertoo siitä, että kiireinen kesä ja syksy on mennyt kaupanteossa ja moni vapaa-ajan paikka ja asunto on saanut uudet onnelliset omistajat.
Nyt talven tullessa olemme lopettelemassa venematkan päässä olevien saarikohteiden myyntiä. Uusi kausi alkaa jälleen huhtikuussa Helsingin messukeskuksessa järjestettävillä OMA MÖKKI messuilla, jossa esittelemme jo perinteisesti tulevan uuden sesongin myytävät vapaa-ajan paikat.
Asuntokaupan osalta Paraisilla on runsaasti asuntoja myynnissä. Toivomme saavamme tänne Paraisille lisää uusia asukkaita. Vielä ehtii jouluksikin uuteen kotiin.
Kerrostaloasuntoja löytyy kaksioista kolmioihin, rivitaloja kaksioista aina täysin uuteen moderniin kolmioon ja omakotitaloissa on valinnanvaraa, haluat sitten asua lähellä keskustaa tai kauempana, etäällä hälinästä. On muuttovalmiita asuntoja, sekä sopivia asuntoja niille, jotka kaipaavat elämäänsä puuhastelua.
Kaikki myytävät asuntomme löytyvät kotisivuiltamme https://saaristovälittäjä.fi/fi/asunnot
Paraisten kaupungilla on Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi kirjattu 100 syytä asua Paraisilla.
Paraisilla on eniten saaristossa asuvia asukkaita, olemme vahvasti ja elävästi kaksikielinen kaupunki,
meillä on pikkukaupunkimiljöötä ja suurteollisuutta, maaseutua ja saaristoa. Paraisilla on jännittävä historia ja rikas kulttuurielämä, olemme Suomen suurimpia mökkikuntia (yli 8 600 mökkiä), meillä on eniten saaria Suomen kunnista, runsaat 10 000 saarta ja luotoa, 10 vierasvenesatamaa ja 20 pienempää satamaa, jotka ottavat vastaan veneilevät vieraamme. Aivan Paraisten keskustassa on kaupungin ylläpitämiä venelaitureita, joista pääsee helposti omalla veneellä saaristoon. Kaupungin keskusta on lähellä suuria kaupunkeja: Turkuun on vain 23 km, Helsinkiin 173 km ja Tampereelle 180 km.
—————————-
Det är ett tag sedan vi senast uppdaterat bloggen. Sommaren och hösten har varit fartfyllda med många stugor och hem som hittat nya lyckliga ägare. Nu när vintern står bakom dörren och julen närmar sig lägger vi fritidsobjekten ute på holmarna i vintervila. Den nya stugsäsongen börjar igen traditionellt på OMA MÖKKI mässan i Helsingfors i april. Då presenterar vi igen alla nya objekt inför den nya stugsäsongen.
Vad kommer till bostadsmarknaden i Pargas finns det ett bra urval av bostäder till salu. Vi hoppas på nya invånare till Pargas – ännu hinner man hitta ett nytt hem till julen.
Urvalet är brett – höghusbostäder i olika storlekar, flera radhusbostäder och en sprillansny radhustrea som ingen ännu bott i. Egnahemshus i varierande storlek och skick. Något för dig som vill bo centralt, men också för dig som gillar egen ro. Något för dig som vill bära in möblerna och börja bo, men också för dig som vill pynja och renovera.
Alla våra bostadsobjekt hittar du på våra hemsidor https://saaristovälittäjä.fi/sv/bostader
Finlands 100 års jubileum till ära har Pargas räknat upp 100 skäl att bo i Pargas.
I Pargas finns flest invånare som bor i skärgården i Finland, vi är en starkt tvåspråkig stad med småstadsmiljö och storindustri, landsbygd och skärgård. Pargas har en spännande historia och ett rikt kulturliv, vi är en av Finlands stugtätaste kommuner med över 8600 fritidsobjekt. Av kommunerna i Finland har vi flest, dryga 10 000, öar och skär. Vi har 10 gästhamnar och 20 mindre hamnar som välkomnar våra båtgäster. Alldeles i Pargas centrum har vi båtplatser som upprätthålls av staden, därifrån når du snabbt och bekvämt ut i de större faren. Stadens centrum ligger lagom nära till de större städerna: till Åbo 23 km, Helsingfors 173 km och Tammerfors 180 km.

Syksyllä saaristo on kauneimmillaan – Höst i skärgården

12082008 045 2509 043

 

Elokuun viimeinen päivä, syksy tekee tuloaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että mökkihaaveet kannattaa haudata odottamaan ensi kevättä. Saaristomme on mitä kauneimmillaan kuulaana syyspäivänä kun aurinko vielä lämmittää ja puissa alkaa olemaan ruskan sävyjä. Kunnon syysmyrskyssäkin on oma tunnelmansa. Mikä sen ihanampaa kuin käpertyä viltin kanssa takan ääreen ja kuunnella tuulen ulvontaa nurkissa ja katsella merellä velloavia komeita vaahtopäitä ?  Se on sitä oikeaa saaristoelämää, kaikista vuodenajoista nauttien.

Kesän aikana olemme saaneet toteuttaa yli kolmekymmentä unelmaa. Syksyn tullen emme kuitenkaan lopeta unelmien täyttämistä, vaan nyt on tarjolla hienoja saaria josta lähteä rakentamaan sitä omia toiveita ja tarpeita täyttävää kokonaisuutta.  Syksy onkin mitä parhainta aikaa hankkia tontti. Tulossa on pitkä pimeä talvi jolloin on hyvin aikaa tehdä rakentamissuunnitelmat valmiiksi ja hakea rakennuslupaa, jolloin heti alkukeväästä pääsee aloittamaan perustusten tekemisen.

Barbro ja Pertti vievät päivittäin asiakkaita katsomaan saarissa sijaitsevia kohteita. Onhan vielä pitkän aikaa hyvät veneilykelit.

  2509 035

———————————————————-

Den sista augusti. Så snabbt sommaren gick. Imorgon är det redan september. Trots att almanackan visar höst, betyder det inte att man skall glömma sina drömmar om det där perfekta sommarstället. Vår skärgård är som vackrast just nu då solen värmer skönt fast luften känns lite krispig. Träden börjar få en vacker orange-gul nyans och det blåa havet framhäver färgexplosionen på holmarna. En riktigt ordentlig höststorm är också värt att uppleva. Vad kunde vara mysigare än att svepa in sig i en filt vid brasan och lyssna då vinden tjuter i knutarna och beundra det mäktiga vågorna ute på fjärden? Det tycker vi är det där riktiga skärgårdslivet – att njuta av alla våra vacka årstider. 

Under sommaren har vi fått fullborda över trettio drömmar. Trots att hösten är här slutar vi inte med det vi gillar allra bäst – att förverkliga din dröm, utan vi har många vackra holmar att erbjuda dig som vill skapa ett eget paradis efter egna behov och önskemål. Hösten är utomordentligt god tid att skaffa tomt, man har hela långa vinter tid att planera och ansöka om bygglov. Sedan är det bara att sätta igång med byggandet då vårsolen tittar fram. 

Barbro och Pertti förevisar dagligen skärgårdsobjekt. Det är ju fina båtväder ännu ett bra tag.

 

22092008 020