Kategoria: Asuntokauppa

Suomalaiset kaipaavat nyt saaristoon – ”Asunnoista enemmän kysyntää kuin tarjontaa”

Turunmaan saariston merellinen rauha houkuttelee nyt puoleensa niin lapsiperheitä kuin eläkeläisiäkin. Pullonkaulaksi on kuitenkin muodostunut asuntojen niukka tarjonta.

Viime vuosina yleistynyt etätyö on auttanut monia suomalaisia löytämään aiempaa terveemmän tasapainon työnteon ja vapaa-ajan välillä.

Elämisen ja asumisen prioriteetit ovat muuttuneet, eikä työpaikan läheisyys välttämättä ole enää tärkein kriteeri asuinpaikkaa valitessa.

– Ihmiset haluavat nyt luonnon helmaan, meren lähelle. Saaristosta haetaan rauhallisempaa elämäntahtia ja enemmän omaa tilaa, kertoo Paraisilla toimivan kiinteistönvälitystoimisto Saaristovälittäjä Oy:n toimitusjohtaja Teija Laaksonen.

Parainen on noin 15 000 asukkaan saaristokaupunki vain parinkymmenen kilometrin päässä Turusta.

– Täältä on helppo myös kulkea Turkuun töihin, eli siinä mielessä Parainen on tavallaan kuin mikä tahansa Turun kehyskaupunki, Laaksonen toteaa.

Eläväisessä pikkukaupungissa asioivat myös alueen pienempien saarien asukkaat. Saaristovälittäjä Oy:kin toimii Paraisten kaupungin lisäksi myös Iniössä, Houtskarissa, Korppoossa, Nauvossa ja Turunmaan saaristossa Kustavia myöten.

Saaristovälittäjä Pertti Salosen mukaan lauttamatkan päähän saariin muuttavat usein omasta hyötypuutarhasta ja kotieläimistä haaveilevat perheet.

– Toisaalta monet työuraansa jo lopettelevat vanhemmat ihmiset haluavat myös muuttaa lähemmäs mökkiään tai takaisin kotiseuduilleen.

Annalotta Santa-Paavola, Pertti Salonen ja Teija Laaksonen ovat kiinteistövälittäjiä Saaristovälittäjä Oy:ssä.

Perheasunnoille erityisen paljon vientiä

Vaikka Paraisten väkiluku on monia Turun virallisia kehyskaupunkeja pienempi, se tarjoaa asukkailleen paljon.

– Paraisilla on hyvät hyvinvointi- ja kulttuuripalvelut ja monipuoliset urheilumahdollisuudet ratsastuksesta golfiin ja padeliin. Täällä on myös todella turvallista asua, Saaristovälittäjän Annalotta Santa-Paavola toteaa.

Muuttoliikettä Paraisille ja Turunmaan saaristoon hidastaa Laaksosen mukaan tällä hetkellä kuitenkin se, että myynnissä olevien asuntojen määrä on pudonnut noin puoleen pandemiaa edeltäneistä luvuista.

– Pandemian vaikutukset myyntihaluihin näkyvät edelleen. Sanoisin siis, että kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Varsinkin hyväkuntoisista perheasunnoista on pulaa.

Parainen on myös Suomen suurimpia mökkikuntia, ja vapaa-ajan kohteet menevät alueella hyvin kaupaksi. Pertti Salosen mukaan varsinkin autotien päässä olevat hyväkuntoiset mökit viedään käsistä.

– Mökkikauppaa aloittelemme taas maalis-huhtikuussa. Moni mökkiläinenkin lopulta rakastuu alueeseen ja muuttaa tänne pysyvästi.

Salonen tuntee saariston asuntomarkkinoiden vuosittaiset vaihtelut kuin omat taskunsa, koska Saaristovälittäjä Oy on toiminut alueella 1980-luvun alusta asti. Yrityksessä pitkään työskennelleiden työntekijöiden piinkova asiantuntijuus on ennen kaikkea asiakkaan eduksi.

– Siihen voi todella luottaa, että myymme kohteemme aina oikealla hinnalla. Osan alueen kiinteistöistä olemme myyneet vuosien varrella pariin-kolmeen kertaan, Laaksonen naurahtaa.

Paraisten keskustassa hurjin vilinä hiljenee talvisin mökkeilysesongin päätyttyä.

Kaksikielinen, kehittyvä kaupunki

Tiettyihin väärinkäsityksiin kiinteistövälittäjät kertovattörmäävänsä yhä uudelleen. Suurin väärinkäsitys on se, että alue olisi täysin ruotsinkielinen.

– Paraisilla kaikki on kaksikielistä lasten harrastustoiminnasta lähtien. Meilläkin palvellaan asiakkaita molemmilla kielillä ja laadimme kauppakirjat ja vuokrasopimuksetkin tarvittaessa kahdella kielellä, Teija Laaksonen kertoo.

Toinen sitkeä harhaluulo on se, että saaristossa olisi tarjolla vain perinteisiä mummonmökkejä.

– Esimerkiksi Nauvon keskustaan on tulossa moderni rivitaloyhtiö, jossa kullekin asunnolle on varattu oma venelaituripaikka. Kyllä täälläkin siis uudisrakennetaan.

Kiinteistövälittäjät alleviivaavat Paraisten olevan jatkuvasti kehittyvä kaupunki. Hessundinsalmen ja Kirjalansalmen siltojen valtavat remontit käynnistyivät menneenä syksynä. Työmatkalaisten elämää helpottava, suorempi kulkuyhteys Kaarinan kautta Turkuun on myös suunnitteilla.

– Uusia omakotitonttejakin on myynnissä meren läheltä jatkuvasti. Kaupunki on sitoutunut kasvattamaan väkilukuaan ja tänne halutaan uusia asukkaita, Laaksonen toteaa.

Onko sinulla myynti- tai ostoaikeita Turunmaan saaristossa? Ota yhteyttä!

Nu fokuserar vi på bostäder! – Asunnonvaihtoa suunnittelemassa?

14012014 001

Olemme onnistuneet asuntojen välityksessä ja kaipaamme uusia haasteita.

Sinä joka istut kotona ja mietit asunnonvaihtoa, mutta et oikein tiedä mistä päästä aloittaa – ota yhteyttä! Tulemme mielellämme käymään ja arvioimaan nykyisen asuntosi, kerromme sinulle hinta-arvion ja voimme yhdessä kartoittaa mitä tällä hetkellä on myynnissä tai tulossa myyntiin. Tämä on sinulle turvallinen reitti asunnonvaihtoon. Et sitoudu mihinkään ja saat taatusti apua asunnonvaihdon suunnittelussa. Hyödynnä meidän kokemus – se ei maksa sinulle mitään!

Vapaa-ajan kohteiden esittelyt on laitettu jäihin odottamaan valoisampia ja vähemmän liukkaita kelejä. Meillä on hyvä valikoima kiinteistöjä sekä autotien päässä, että saarissa, sekä myös rakentamattomia tontteja jotka odottavat kevättä.

Osallistumme perinteisesti Oma Mökki messuille Helsingin messukeskuksessa huhtikuussa 2017. Oma Mökki messut ovat taas lähtölaukaus uuteen mökkikauteen. Jos olet miettinyt vapaa-ajan paikkasi myymistä, ole yhteydessä, ehdimme hyvin vielä vierailla kohteessa ennen messuja.

——————————————————–

Vi har lyckats i våra bostadsaffärer och behöver nya utmaningar.

Du som sitter hemma och funderar på bostadsbyte och inte riktigt vet hur framskrida i planerna – ta kontakt! Vi kommer gärna på besök och tittar på ditt nuvarande hem, diskuterar värdet och tillsammas tittar vi på vilka alternativ som finns till salu nu och vad som är på kommande. Det här är för dej ett tryggt sätt att gå vidare i dina egna bostadsfunderingar. Du binder dej inte till någonting men får garanterat hjälp med den egna planeringen. Utnyttja vår erfarenhet – det kostar dej ingenting!

Visningarna av fritidsbostäder ligger nu ”på is” och väntar på ljusare dagar. Vi har ett urval av bebyggda fastigheter både på fastlandet och ute på holmar och också obebyggda tomter som väntar på våren.

Vi deltar traditionsenligt igen i Oma Mökki –mässan i Helsingfors mässhall i april 2017. Mässan är startskottet på den nya fritidssäsongen. Om du har tänkt sälja ditt fritidsställe, så hinner vi ännu besöka det före mässan.

 

Ota yhteyttä
close slider

    Haluan lisätietoja kohteestaOlen kiinnostunut myymäänAnnan palautetta