Kategoria: Asuntokauppa

VUODEN 2024 NÄKYMÄT ASUNTO JA VAPAA-AJAN KIINTEISTÖJEN MARKKINOILLA.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton Hintaseurantapalvelun asuntokauppadatan mukaan kauppamäärät putosivat valtakunnallisesti 2023 vuoteen 2022 verrattuna ja kun myös 2022 asuntokauppamäärät laskivat pitkän aikavälin keskiarvoon verrattuna, voidaan sanoa, että vuosi 2023 oli kiinteistönvälitysalan kannalta haastava.

Asuntokaupan odotetaan nyt kuitenkin piristyvän vuonna 2024 verrattuna vuoteen 2023 ja

näillä näkymin asuntokauppamäärät olisivat kasvussa vuonna 2024 verrattuna vuoden 2023 lukuihin.

Meilläkin Saaristovälittäjällä alkuvuosi on jo ollut selkeästi kaupallisempi verrattuna viimevuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Kun korontarkistuspäivät ovat enenevissä määrin positiivisia asioita kotitalouksille, heijastuu tämä suoraan myös asuntomarkkinoihin, kun kuluttajien luottamus vahvistuu, myyntiajat kääntyvät laskuun ja asuntojen hinnat kääntyvät hiljalleen nousu-uralle. Asuntokaupan aktiivisuuden lisääntyminen näkyy ensin myyntiaikojen lyhenemisenä ja myöhemmin mahdollisesti jo loppuvuonna hintojen nousuna.

Erityisesti kohtuuhintaisista perheasunnoista, joissa korjausvelkaa ei ole liikaa, on kysyntää. Tarjontaa on pienemmistä asunnoista runsaasti ja asuntomarkkinoilla onkin tietynlaista ongelmaa siinä, ettei kysyntä ja tarjonta kohtaa. Erityisesti kaupunkien väestönkasvu tukee kuitenkin asuntomarkkinaa ja kysynnän kasvu todennäköisesti kääntää asuntojen hinnat nousuun varsinkin kasvukeskuksissa.

Paraisten näkökulmasta mittavat siltaremontit saattavat vielä hetken vaikuttaa meillä muuttoliikkeeseen, mutta viimeistään siltojen valmistuminen tuo lisää positiivista nostetta. Paraisten merellinen ympäristö ja pikkukaupungin rauhallisuus ovat varmasti asioita, joita täältä haetaan.

Vaikka asuntojen hinnat laskivat vuoden 2023 aikana, nyt on hintatason kannalta hyvä aika tarkastella asuntomarkkinoita ja tarjontaa. Olennaista on varsinkin asuntoa vaihtaessa välirahan suuruus, eli vaikka oman asunnon myynnistä ei saisikaan huippuvuosien hintaa on seuraavan hankinnankin hinta alempi. Realistinen hinnoittelu on edelleen tärkeää, jos haluaa asunnon kaupaksi tämän vuoden asuntomarkkinoilla.

Mökkikauppa noudatteli vuonna 2023 yleistä asuntokaupastakin tuttua linjaa ja kauppamääriin odotetaankin vastaavasti kasvua 2024, mikäli markkinoille tulee tarjontaa riittävästi.

Odotetusti loma-asuntojen suosikkikohteiden joukkoon kuului Varsinais-Suomi ja saaristomeri.

Varsinais-Suomen mökkikauppa kävi esimerkiksi vielä elokuussa 2023 yhtä vilkkaasti,

kuin vastaavana aikana 2022. Saaristomeri vetoaa vapaa-ajan kohteena suhdanteista riippumatta.

Kuitenkin vapaa-ajan kiinteistöjen kaupassakin oli silmiinpistävänä piirre, ettei vapaa-ajan asuntoa haluttu ostaa työmaana ja kiinnostus isompaa remonttitarvetta mukanaan tuoviin kohteisiin laski selvästi. Sijainnin merkitys on vapaa-ajan asuntojen ja vapaa-ajan tonttikaupoissa myös kasvanut koko ajan. Hankittavasta kohteesta halutaan usein enemmän jo kakkoskoti, kuin vain rajallisen ajan käytettävissä oleva mökki. Myös mökkikaupassa, kuten asuntokaupassakin, hinnoittelun onnistuminen on isossa roolissa onnistuneen myynnin kannalta.

Nyt kannattaakin olla ajoissa liikkeellä, jos asunnon tai mökin myynti tulee nyt ajankohtaiseksi, jotta oma kohde saadaan myyntiin hyvissä ajoin parhaan myyntikauden alkuun.

Tervetuloa keskustelemaan mahdollisuuksista kanssamme.

MÖKKIKUUMETTA – STUGFEBER

Vihdoin kesä on tullut myös Suomeen!  Aurinko lämmittää jo mukavasti ja luonto herää viheriöimään.

Mökkikausi on aluillaan – miten ihanaa onkaan viettää lämpimät ja aurinkoiset kesäpäivät luonnon rauhassa, omalla kesämökillä, laineiden liplatusta ja lokkien naurua kuunnelleen. Uudet perunat kiehuvat liedellä ja grillissä valmistuu meheviä herkkuja. Lämpimässä kesäillassa lämmitetään rantasauna ja nautitaan ilta-auringosta ja peilityynestä merimaisemasta. Ehkä kalaverkotkin on viritetty odottamaan uutta saalista.

Mökin omistajat ovat jo ennättäneet aloittaa mökkikauden kevätkunnostusten merkeissä, mutta jos mökkiä ei kuitenkaan vielä ole ja kuume on kova, ehtii vielä mainiosti hankkimaan juuri itselleen sopivan kesäpaikan vaikka juhannukseksi.

Valikoima on nyt parhaimmillaan, sekä autotien päässä että saaressa sijaitsevia kohteita on runsaasti. Autotien päässä sijaitsevassa kohteessa on omat käytännölliset puolensa, mutta mikäli kuitenkin etsit vielä enemmän omaa rauhaa ja kunnon irtiottoa mantereen kahleista kannattaa suunnata saareen. Viikonloppu ja loma kun alkaa jo siinä kohtaa kun käynnistetään veneen moottori ja matka kohti mökkiä voi alkaa.

Tutustu valikoimaamme tästä.

Saarikohteiden esittelyt ovat alkaneet ja järjestämme saarikohteiden venekuljetukset.

——————————————————

Äntligen har sommaren kommit till Finland! Så som vi har väntat. Solen värmer skönt och naturen börjar grönska.

Stugsäsongen är i sin början – hur härligt är det inte att spendera varma och soliga sommardagar i skärgården, nära naturen på den egna sommarstugan. Till vågornas kluckande och måsarnas skratt kan du slappna av i solstolen samtidigt som nypotatisen kokar på spisen och biffarna steks i grillen. I den varma sommarkvällen kan du njuta, nybadad av solnedgången på strandbastuns terrass. Havet är spegelstilla och fisknäten ute i viken väntar på morgonens fångst.

Stugägarna har redan startat säsongen med vårstädning på stugan. Ifall den egna stugan inte ännu är skaffad, men stugfebern är hög, finns det ännu möjlighet att hitta det perfekta sommarstället till midsommaren.

Utbudet är för tillfället som bäst. Vi har många fina objekt med bilväg fram som det är bekvämt att ta sig till, fast direkt efter jobbet. Är du ute efter ännu mer egen ro och utskärsvyer råder vi dig till att välja en holme ute i de blå. Veckoslutet och semestern börjar ju redan då du kastar loss från bryggan och båtfärden mot stugan kan börja.

Bekanta dig med vårt breda utbud här.

Visningarna till holmobjekten har börjat. Vi ordnar båttransport vid visningarna av objekt ute på holmar.

 

17062013 082kk08082013 067 (Large)IMG_23662P4173824 (Large)

Syksyllä saaristo on kauneimmillaan – Höst i skärgården

12082008 045 2509 043

 

Elokuun viimeinen päivä, syksy tekee tuloaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että mökkihaaveet kannattaa haudata odottamaan ensi kevättä. Saaristomme on mitä kauneimmillaan kuulaana syyspäivänä kun aurinko vielä lämmittää ja puissa alkaa olemaan ruskan sävyjä. Kunnon syysmyrskyssäkin on oma tunnelmansa. Mikä sen ihanampaa kuin käpertyä viltin kanssa takan ääreen ja kuunnella tuulen ulvontaa nurkissa ja katsella merellä velloavia komeita vaahtopäitä ?  Se on sitä oikeaa saaristoelämää, kaikista vuodenajoista nauttien.

Kesän aikana olemme saaneet toteuttaa yli kolmekymmentä unelmaa. Syksyn tullen emme kuitenkaan lopeta unelmien täyttämistä, vaan nyt on tarjolla hienoja saaria josta lähteä rakentamaan sitä omia toiveita ja tarpeita täyttävää kokonaisuutta.  Syksy onkin mitä parhainta aikaa hankkia tontti. Tulossa on pitkä pimeä talvi jolloin on hyvin aikaa tehdä rakentamissuunnitelmat valmiiksi ja hakea rakennuslupaa, jolloin heti alkukeväästä pääsee aloittamaan perustusten tekemisen.

Barbro ja Pertti vievät päivittäin asiakkaita katsomaan saarissa sijaitsevia kohteita. Onhan vielä pitkän aikaa hyvät veneilykelit.

  2509 035

———————————————————-

Den sista augusti. Så snabbt sommaren gick. Imorgon är det redan september. Trots att almanackan visar höst, betyder det inte att man skall glömma sina drömmar om det där perfekta sommarstället. Vår skärgård är som vackrast just nu då solen värmer skönt fast luften känns lite krispig. Träden börjar få en vacker orange-gul nyans och det blåa havet framhäver färgexplosionen på holmarna. En riktigt ordentlig höststorm är också värt att uppleva. Vad kunde vara mysigare än att svepa in sig i en filt vid brasan och lyssna då vinden tjuter i knutarna och beundra det mäktiga vågorna ute på fjärden? Det tycker vi är det där riktiga skärgårdslivet – att njuta av alla våra vacka årstider. 

Under sommaren har vi fått fullborda över trettio drömmar. Trots att hösten är här slutar vi inte med det vi gillar allra bäst – att förverkliga din dröm, utan vi har många vackra holmar att erbjuda dig som vill skapa ett eget paradis efter egna behov och önskemål. Hösten är utomordentligt god tid att skaffa tomt, man har hela långa vinter tid att planera och ansöka om bygglov. Sedan är det bara att sätta igång med byggandet då vårsolen tittar fram. 

Barbro och Pertti förevisar dagligen skärgårdsobjekt. Det är ju fina båtväder ännu ett bra tag.

 

22092008 020

 

 

 

Alkukesän mökkikauppa – Försommarens fritidsmarknad

Kevään ja alkukesän aurinkoiset ja lämpimät kelit ovat olleet omiaan saaristoesittelyiden osalta. Aurinko on paras apurimme. Meillä on ollut välitettävänä monta hienoa kohdetta, jotka ovat vaihtaneet omistajaa jo mökkikauden alussa. Parhaina viikkoina olemme tehneet jopa 5 kauppaa.

Valikoimistamme löytyy kuitenkin vielä paljon kohteita, jotka odottavat uusia asukkaita saarissa. Osa katsojistamme ei ole olleet valmiita lähtemään ulommas saaristoon, vaikka sieltä löytyy upeaa saaristomaisemaa ja aitoa saaristolaistunnelmaa.

———————————————————

Vårens och försommarens vackra väder har varit mycket gynnsamt för skärgårdsvisningar. Solen är vår bästa ”hjälpreda”. Vi har haft många fina objekt som har bytt ägare under början av säsongen, i bästa fall har vi gjort 5 köp per vecka.

Vi har ännu många objekt som väntar nya boare ute på holmar och skär. En del av våra tittare har inte varit redo att åka längre ut i skärgården trots att det där finns vacker skärgårdsnatur och äkta skärgårdsstämning längre ut.

12052016 05412052016 116

Gloholm – Iniö

23052016 03523052016 010

Fjärdskär – Nötö

WP_20160410_102kkWP_20160410_122

Kraakunkari – Kustavi

Ota yhteyttä
close slider

    Haluan lisätietoja kohteestaOlen kiinnostunut myymäänAnnan palautetta